Olen ehdolla Keskustanuorten varapuheenjohtajaksi 2021 Tornion liittokokouksessa!

Teemani:

Keskustanuorten tulee olla aktiivinen vaikuttajayhteisö

Keskustanuoria on hyvin paljon ympäri Suomen, mutta puoluepoliittisesti sitoutumattomissa järjestöissä meidän pitää lisätä aktiivisuutta ja rohkeasti tavoitella vaikuttavia paikkoja. Keskustanuorten tehtävänä on tukea jäseniään kaikissa järjestöissä, jotta saamme kasvatettua tunnettuuttamme puolueen ulkopuolellakin.

Piiritoiminta on Keskustanuorten sydän

Keskustanuorten selkeä vahvuus muihin poliittisiin nuorisojärjestöihin on aktiivinen toiminta kaikkialla Suomessa. Tästä täytyy pitää kiinni kehittämällä piiritoimintaa ja tehostamalla jäsenhankintaa. Piiriavustusten jakoperiaatteet muuttuvat, joten toimijoita pitää kouluttaa sekä tukea ettei yksikään piiri tipu kelkasta.

Haluan toimia Keskustanuorten varapuheenjohtajana, koska minulla on vielä paljon annettavaa kahden vuoden liittohallitustyön jälkeen. Olen ollut myös muissa valtakunnallisissa järjestöissä, sekä puolueella eri tehtävissä.

Taustaltani olen amiksen käynyt useammalla paikkakunnalla asunut tyyppi, joka on itse löytänyt tiensä Keskustan riveihin, taustoista joissa ei politiikkaan osallistuttu. Opiskelen nyt Helsingissä, mutta pisimpään olen asunut Kokkolassa.

Laita viestiä ja jutellaan!

#vallitseva